Olen 27-vuotias polvijärveläinen kuvataiteilija. Valmistuin Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulusta keväällä 2010. Taiteeni on yleisesti ottaen esittävää, pidän maalauksissa rohkeasta värien käytöstä ja veistoksissa ja installaatioissa vaikuttavuudesta ja rajattomista toteutusmahdollisuuksista. Yksilöllisenä piirteenäni voidaan pitää tyylillisesti laajaa tuotosten kirjoa. Etsin usein uusia tapoja toteuttaa teoksia mielenkiinnon ylläpitämiseksi ja teemat vaihtelevat töissä usein.
Historiani taiteen parissa alkoi maisemamaalauksista vuonna 2003, jonka jälkeen olen kiinnostunut koulutuksen ansiosta mm. valokuvaamisesta, kuvanveistosta ja mediataiteesta. Ensimmäinen videoinstallaationi valmistui keväällä 2010, jossa hyödynsin aiempaa kokemusta musiikin tuottamisesta. Teokseni oli haasteellinen ja antoisa ja aion jatkaa tutustumista mediataiteeseen jatkossakin.
Omien projektieni lisäksi teen myös maalauksia ja veistoksia asiakkaiden toivomusten mukaan, joista löytyy muutamia esimerkkejä galleria -osiossa. Kokemusta on kertynyt muotokuvista, eläimistä ja maisemista, vuodesta 2002 lähtien.